8.11.2022 Seniorit tyly isäntä Keravan Shakersille

RT-Kiekko S50 – Shakers 9-5

RT-Kiekon S50-senioreiden sarja jatkui Matinkylän yössä, kun vastaan luisteli Shakers. RT-Kiekko sai otteluun mukaan täyden kolmen ketjun joukkueen. Täydestä kokoonpanosta huolimatta vastustaja aloitti maalinteon ajassa 5:13. RT-Kiekossa debytoinut Tuomo Joutsenoja kuitenkin tasoitti pelin vain 30 sekuntia avausmaalin jälkeen. Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, vaikka peli oli hyvin RT-Kiekon veteraanien hallussa. Vastustaja pääsi välillä pyörittämään peliä, mutta tuloksetta. Erän lopulla Saku Harjunpää vei RT-Kiekon 2-1-johtoon Urpo Karesniemen syötöstä.  

Pelissä oli jo ratkaisun makua RT-Kiekon huikeiden alivoimakuvioiden jälkeen. Mika Härkösen istuessa jäähyllä kotijoukkue iski kaksi nopeaa alivoimamaalia.  Vastustaja ei tainnut edes päästä kunnolla kiekkoon käsiksi koko alivoiman aikana. Varsinkin maaleista ensimmäinen oli koko nelikon osalta hienoa yhteistyötä. Mika Savolainen pääsi iskemään tilanteeksi 3-1 perinteisen pakki-pakki-kuvion päätteeksi. Vain kahdeksan sekuntia tästä teki Harjunpää ottelun toisen maalinsa ja 4-1-numerot valotaululle.

Shakers yritti vielä päästä peliin mukaan, mutta ei päässyt kahta maalia lähemmäksi. Viimeinen erä oli RT-Kiekon näytöstä. Etenkin Harjunpää oli kuumalla pelipäällä tehden RT-Kiekon yhdeksästä maalista peräti neljä. Muista RT-Kiekon kolmannen erän maaleista vastasivat Petteri Putkiranta, Janne Jääskeläinen ja Kari Kuittinen. Lopputulos 9-5 ei jättänyt jossiteltavaa tällä kertaa vahvemmasta joukkueesta.